Lupasin taannoin kirjoittaa sanan tai pari sarjakuvavinkkauksesta, jota olen harrastanut muun vinkkauksen ohella muutaman vuoden ajan.

Sarjakuvien vinkkaaminen muistuttaa mielestäni hyvin pitkälti tavanomaista kirjavinkkausta, eli se vaatii toisin sanoen vinkkarilta innostunutta asennetta ja kiinnostusta sarjakuvaa kohtaan. Mikään sarjakuvaneuvos ei tarvitse kuitenkaan olla, enkä missään tapauksessa pidä itseäni sarjakuvan asiantuntijana - se on ilmaus, jonka säästän niille ihmisille, jotka kirjoittavat aiheesta tietokirjoja tai puhuvat siitä televisiossa - vaan pikemminkin innokkaana harrastajana, joka on lukenut sarjakuvia koko elämänsä ajan.*

Sarjakuvavinkkauksessa olen suosinut kahta mallia. Tampereen Fiktiopäivillä 18. huhtikuuta tyydyin jo tiukan aikataulun vuoksi suosimaan tavallista vinkkausta, jossa ei ollut mukana suoranaista punaista lankaa, vain muutamia aasinsiltoja joiden avulla oli helppo siirtyä aiheesta toiseen, mutta esimerkiksi viikkoa myöhemmin eräässä tamperelaisessa sivukirjastossa vieraillessani nidoin vinkkauksen osaksi sarjakuvan historiaa käsittelevää esitystä.

On hyödyllistä, mikäli vinkkarilla on käytössään jonkinlainen dataprojektori tai piirtoheitin, jonka avulla on mahdollista näyttää kuulijoille vaikka muutaman ruudun mittaisia otteita sarjakuvasta. Se vertautuu mielestäni ns. tavallisen kirjavinkkauksen lukunäytteisiin, jotka oikein valikoituna innostavat kuuljaa entisestään tarttumaan romaaniin. En kuitenkaan pidä dataprojektorin käyttöä mitenkään pakollisena, sillä vaikka kuva kertoisikin enemmän kuin tuhat sanaa, voidaan samat asiat ilmaista myös suullisesti. Lisäksi kuulun vahvasti siihen sarjakuvaharrastajien koulukuntaan, jolle teksti ja tarina ovat kuvallista ilmaisua tärkeämpiä seikkoja.

Ja luonnollisesti sarjakuvien vinkkaukseen voi yhdistää draamaa, ääntä ja oikeastaan mitä tahansa - vinkkarin mielikuvitus on ainoa rajoitus. En ole itse juurikaan käyttänyt näitä tehokeinoja hyväkseni, joten odotankin mielenkiinnolla tulevaa Pirkkalassa järjestettävää vinkkausta, jota on Markku Kestin toimesta luvattu höystää aiheeseen sopivilla musiikkinäytteillä.

Sarjakuvavinkkaukseen olen ryhtynyt myös osin sen vuoksi, että vaikka asenteet sarjakuvaa kohtaan ovatkin muuttuneet myönteisemmiksi viime vuosien aikana, suhtaudutaan taiteenlajiin edelleenkin hieman väheksyvästi niin kasvattajien kuin kirjastoväenkin keskuudessa. Ei ole kovinkaan tavatonta, että kirjastossa vieraileva luokanopettaja kieltää oppilaitaan lainaamasta sarjakuvia sen vuoksi etteivät ne ole "oikeaa kirjallisuutta".

Niin, miksi näin on? Se johtunee paljon tietämättömyydestä. Sarjakuvaa ei tunneta kovinkaan hyvin. Se on monelle meistä yhtä kuin Aku Ankka ja Viivi & Wagner, eli toisin sanoen lapsille ja lapsenmielisille suunnattua viihdettä tai sitten sanomalehdestä lukaistavaa hetken kevennystä, joka saattaa hymyilyttää samalla kun odotellaan aamukahvin tippumista (jos tunnistit tässä kohtaa itsesi, niin hankipa heti ensi tilassa käsiisi Art Spiegelmanin "Maus", joka on kenties paras koskaan julkaistu sarjakuvaromaani ja ylipäätäänkin ehkä vavahduttavin holokaustikuvaus koskaan, kaikki taiteenlajit huomioon lukien).

Sarjakuva on elokuvaa vanhempi taiteen muoto, mutta siitä huolimatta se joutuu edelleen etsimään paikkaansa kulttuurin kentällä. Jotakin tästä kertonee myös taannoinen Yle Teemalta tullut ajankohtaisohjelma, jossa pohdiskeltiin muun muassa kysymystä "Millaisia tarinoita sarjakuvissa kerrotaan?". Hoh hoi... Joutuvatkohan Aki Kaurismäki ja Kari Hotakainen koskaan vastaamaan samanlaisiin kysymyksiin elokuvaa ja kirjallisuutta käsittelevissä keskusteluohjelmissa?

Lukekaa siis sarjakuvia! Älkää väheksykö niitä, vaan rakastakaa niitä samalla tavalla kuin rakastatte muutakin lukemaanne kirjallisuutta! Ottakaa niitä mukaan vinkkauspakettiinne! Ja kertokaa ehdottomasti kokemuksistanne minullekin.

t. Matti K., jonka kaikkien aikojen suurimpien sarjakuvasuosikkien lista voisi näyttä tältä:

1. Pauli Kallio & co. : Kramppeja ja nyrjähdyksiä
2. Art Spiegelman: Maus
3. Alan Moore & Eddie Campbell: Helvetistä
4. Charles M. Schulz: Tenavat 
5. Keiji Nakazawa: Hiroshiman poika

* Poissulkien muutama hukkaan heitetty yläastevuosi. Kuvittelin muistaakseni kahdeksannella luokalla kasvaneeni ulos sarjakuvasta ja vein silloisen kokoelmani kajaanilaiseen antikvariaattiin. Se oli karmaiseva virhe, ja olen sittemmin tuhlannut lukuisia tunteja erilaisissa pölyisissä divareissa yrittäen hankkia noita kauppaamiani albumeita takaisin - ja yleensä vieläpä kolminkertaisella hinnalla.